Bussi kulkee

Bussi, Linkka, Dösä, Nysse ja mitä muita näitä nimityksiä löytyy linja-autolle, joka kuljettaa ihmisiä päivittäin paikasta A paikkaan B.

Minä kutsun Bussiksi. Bussi kuljettaa meitä paikasta toiseen lähes päivittäin. Täälä Tampereella pääsee niin hyvin joka paikkaan ja vaunuilla vieläpä ilmaiseksi. Uuden vyöhyke systeemin ansiosta pääsee jopa Kuruun ja Sahalahteen saakka yhdellä kortilla.

Neean kanssa on kuljettu ihan pienestä asti vaunujen kanssa bussilla kaupungille, neuvolaan, mummalaan, mummulaan ja muille tutuille kyläilemään.  Pienempänä Neea nukkui vallan matkat, mutta nykyään suurin osa matkoista seurataan muiden matkustajien bussiin tuloa ja lähtöä.

Tänään bussi kuljetti meidät Ylöjärvelle iso-mummun luokse kyläilemään. Matkaan meni kaiken kaikkiaan 1 tunti 30 minuuttia. Jos osaa oikein katsoa bussien reitit ei kävellä tarvitse oikeastaan ollenkaan. Meillä kävelyä tuli huimat 800 metriä tänään.

Kolmekymmentä varvasta ja kaksi tassua❤️

nuori nainen kertoilee mitä pienen lapsen, koiran ja avopuolison arkeen kuuluu. Vähän pohjustusta ketä, mitä ja millaisia asioita käsitellään.

Yhteinen taival kaksilahkeisen kanssa on alkanut, kuusi vuotta sitten, vuonna 2011. Kihloihin päädyttiin 2013 ja nyt yhteistä eloa saman katon alla on vietetty 2014 vuodesta. Viime vuoden marraskuussa meidän parisuhde muuttui hieman, kun syntyi meidän esikoistyttö Neea.

Nykyään voin siis sanoa, että minulla on perhe❤️

Mukana pyörii myös Serra De Airesinpaimenkoira Roope. Roope on neljä vuotias kaikkien kaveri ja ennen kaikkea Neean paras ystävä.

Ensisijaisesti kirjoittelen vauva arjesta (ei tässä oikein muuta tällä hetkellä ole), mutta itseä kiinnostaa ruoan laitto, ulkoilu, valokuvaus ja sisustaminen joista kirjoittelen myös.